Purjehdusleirillä purjehtiminen on ollut tiukassa, mutta hauskaa oli!

 Merenkyntäjien junioreiden purjehdusleiriä koettelevat poikkeuksellisen kovat tuulet. Perjantaina 23.8.2024 ensi tuntumaa Kaukaluodon vesiin saatiin vähän purjeellakin, mutta yöllä alkanut myräkkä sateineen ja kovine tuulineen oli oma kokemuksensa. Ja tuuli jatkui lauantaipäivänkin piukeana. Vesille menimme solmuharjoitusten jälkeen. Pelastussolmu onnistui kaikilta osaavilta junioreilta ja sitten me uitiin ja saunottiin. Illalla tuuli tyyntyy hieman ja sitten purjeille.

Paalusolmua opeteltiin silmät auki ja kiinni maalla ja sitten pelastautumissolmu meressä
Ja kyllähän se onnistui,vaikka pienellä tuumailulla
Yksi jo vedesssä ja toinen valmiina solmun tekoon.
Uimisen ja kalastamisen jälkeen illalla purjeille
Ja sitten päästiin tositoimiin.