Perinteinen eskaaderipurjehdus järjestetään 3.-5.6.2022 (per-sun).
Purjehduksen tarkoitus on innostaa matkapurjehdukseen uusia venekuntia. Eskaaderi on tehty perinteisesti Ruotsin puolelle huomioiden sääolosuhteet.
Tämä on helppo j aturvallinen tapa lähteä pidemmälle purjehdukselle porukalla. Oppia saa muilta eikä tarvitse yksin yrittää, varsinkin jos ei ole paljoa kokemusta pidemmästä purjehdusmatkasta.
Varsinainen purjehdus tehdään perjantaina 3. -5. kesäkuuta. Kipparikokous pidetään torstaina 2. kesäkuuta paviljongissa ja silloin katsotaan kohde sään mukaan. Yhteyshenkilönä on Sakari Paavola.
Lähde nyt mukaan matkapurjehdukselle. Kaikki purjehtijat ovat tervetulleita. Pienempi vene ei ole ongelma. Tämä on hyvä ja hieno tapa oppia matkapurjehdusta!
Perjantaina illalla perillä grillataan ja saunotaan mahdollisuuksien mukaan riippuen paikasta kuten myös lauantai iltana. Yleensä on palattu lauantaina Rönnskäriin missä syödään ja saunotaan ja sunnuntaina voi lähteä kotiin joko jonkun kanssa yhtä aikaa tai omin päin omaan tahtiin.
Seura tarjoaa naposteltavaa perjantai ja lauantai iltana mukana oleville venekunnille.
Ilmoittaudu siis mahdollisimman pian, viimeistään tiistaina 1.6.2022 Sakarille 0400-560 991